tiistai 18. lokakuuta 2016

Se hänelle nyt kertokaa

Jotkut asiat vaativat pitkää kypsyttelyä, mutta loppujen lopuksi päätöksen teko vie vain hetken.

Niin kävi tässä eräänä iltana. Yksi agilitykaveri ilmoitti facebookin suljetussa ryhmässä, ettei pääse treeneihin. "Ei mekään tulla. Me taidetaan lopettaa agility.", huomasi stressaaja kirjoittavansa. Siinä se tuli. Ihan yksinkertaisesti. Kirjoittaminen kävi helposti eikä asian sanominen ääneen itselle tuottanut niin suurta tuskaa, kuin olisi kuvitellut. Olihan juuri päättänyt jättää yhdeksän vuotta kestäneen (rakkaan) harrastuksen taakseen, ehkä jopa lopullisesti.

Mutta kuinka sen kertoisi Iirolle? Iippo Piipposelle, maailman suloisimmalle ja innokkaimmalle agilitykoiralle? Jonka katse on täynnä rakkautta ja luottamusta...

Joka odottaa kiltisti vieressä koko ajan ja on heti valmiina touhuamaan, kun vain sanot yhden sanan, tai edes yhden tavun.

Kuka voi katsoa tuota pientä helläsydämistä otusta silmiin ja sanoa, että me ei muuten enää mennä agilityyn. Ei ajeta enää tuttua reittiä pitkin treenihallille. Viimeisissä mutkissa Iiro alkoi jo vinkua innosta, koska tiesi, minne ollaan menossa.

Ei enää hyppy-pomppu-loikkasia halliin astellessa.

Ei enää sekopäisiä riemuspurtteja hallissa ennen lähtöä radalle.

Eikä vinkulelua, makkarapalkkaa keinulla eikä riekkumista ja lelun tappamista treenin lopuksi.

Snif.