sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Pakolaiskriisi ja vähän muutakin

Uuden vuoden yöstä selvittiin tänä vuonna kohtuullisen hyvin. Turvapaikanhakijoita oli jonossa kaksi; Lenni haki turvapaikkaa sängyn alta ja Iiro mamin kainalosta. Turvapaikat myönnettiin ilman sen kummempia poliisin, tulkkien tai muidenkaan ammattiauttajien apua. Turvapaikanhakijoille kelpasi talon tarjoama muona varsin hyvin eikä mielenosoituksia näkynyt keittiön suunnalla. Talon ulkopuolella oli mikälie-pakolaisvastainen selkkaus, jossa paukkeesta päätellen ammuttiin myös järeämmilläkin aseilla. Polttopulloja ei onneksi viskottu kohti pakolaisten majapaikkaa.

Sn verran elintasopakolaisten verta taitaa Lennissä ja Iirossa olla, että vanha kuljetuskalusto ei enää kelvannutkaan vaan meni vuodenvaihteessa uusiksi. Kyllä nämä pakolaiset tulevat kalliiksi! Mamin pikkuautoon oli hankala saada kahta häkkiä mahtumaan eikä niillle ollut itseasiassa mitään muuta paikkaa kuin takapenkki. Siitä syystä auto oli aina likainen, hiekkainen, kurainen ja karvainen sekä takapenkiltä löytyi puolet metsän risuista ja neulasista. Nyt se koko revohka mahtuu niin nätisti uuden ajoneuvon perään että ai jai! Se sitten on kiva ajatus, että takapenkille pääsee ihmiset ihan oikeasti istumaan. Vau!

Anna jo se namu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti