Se hänelle nyt kertokaa

Jotkut asiat vaativat pitkää kypsyttelyä, mutta loppujen lopuksi päätöksen teko vie vain hetken.

Niin kävi tässä eräänä iltana. Yksi agilitykaveri ilmoitti facebookin suljetussa ryhmässä, ettei pääse treeneihin. "Ei mekään tulla. Me taidetaan lopettaa agility.", huomasi stressaaja kirjoittavansa. Siinä se tuli. Ihan yksinkertaisesti. Kirjoittaminen kävi helposti eikä asian sanominen ääneen itselle tuottanut niin suurta tuskaa, kuin olisi kuvitellut. Olihan juuri päättänyt jättää yhdeksän vuotta kestäneen (rakkaan) harrastuksen taakseen, ehkä jopa lopullisesti.

Mutta kuinka sen kertoisi Iirolle? Iippo Piipposelle, maailman suloisimmalle ja innokkaimmalle agilitykoiralle? Jonka katse on täynnä rakkautta ja luottamusta...

Joka odottaa kiltisti vieressä koko ajan ja on heti valmiina touhuamaan, kun vain sanot yhden sanan, tai edes yhden tavun.

Kuka voi katsoa tuota pientä helläsydämistä otusta silmiin ja sanoa, että me ei muuten enää mennä agilityyn. Ei ajeta enää tuttua reittiä pitkin treenihallille. Viimeisissä mutkissa Iiro alkoi jo vinkua innosta, koska tiesi, minne ollaan menossa.

Ei enää hyppy-pomppu-loikkasia halliin astellessa.

Ei enää sekopäisiä riemuspurtteja hallissa ennen lähtöä radalle.

Eikä vinkulelua, makkarapalkkaa keinulla eikä riekkumista ja lelun tappamista treenin lopuksi.

Snif.

 

 

Posted with Blogsy

Lenni ja Iiro - uudet radioäänet

Nyt se on kuunneltavissa! Ylen Areenalta löytyy koirapoikien haastattelu.  Maailman mukavin toimittaja kävi nimittäin  jututtamassa Lenniä ja Iiroa lämpimänä elokuun päivänä.  Taisipa myös stressaaja päästä ääneen. (Kuvittele tähän se apinahymiö, jolla on etukäpälät silmillä).
Kyllä taisivat Lenni ja Iiro puhua  järkevämpiä juttuja, kuin omituinen höpöttäjä -emäntänsä.
Sitä  pitääkin nyt vähän miettiä.
Ainakin siitä voisi vähän  ahdistua.  Ja ehkä menettää vähän yöunia.
Kaksi  apinahymiötä.

Arjen stressin lievitystä | Hillan ja Minnan akuutti



 Posted with Blogsy

Päähänpotkittu koira

Kyllä koiraa kohdellaan nyt kaltoin. Pieni Iiro-reppana saa aina sillloin tällöin pienen, tosin kevyen, tällin. Mitäs pakkautuu työpöydän alle. Emäntä on lukenut elokuun ajan tiiviisti tenttiin eikä tietenkään yksin. Molemmat kaverikoirat on kaverina. Iiro pöydän alla ja Lenni vieressä.

 

 

Alkuun niille piti kantaa pedit työpöydän viereen, kun kävi sääliksi pieniä, pelkällä kovalla lattialla nukkuvia rakkaita. Jossain välissä peditkin unohtuivat, mutta se ei näyttänyt koiria haittaavan. Iiro mönki pöydän alle joka tapauksessa, oli petiä tai ei. Siinä kun aikansa lukee ja unohtaa koirien läsnäolon, ja alkaa venytellä puutuvia koipiaan niin - kops! Hups! Onneksi tömäys ei ole kova, kun on sukkasillaan eikä iloisen itäsuomalaisen emännän lyhyenlännät ja paksut kintut niin hirveän pitkälle yllä. Hyvä jos hipaisee. Eihän ne yllä edes työtuolilta lattialle vaan roikkuvat ilmassa, jos ei laita jalkojen alle kolme sanakirjaa päällekkäin tai edes Pilates-rullaa. Kaikki mitoitukset on tehty selvästi noin satakahdeksankymmentäsenttisille. On se niin väärin!

Tänään höntti-pönttö-Iiro onnistui kyllä ihan itse satuttamaan itseään. Nolo juttu. Iiro oli tuttuun tapaan pyörimässä jaloissa keittiön puolella, Fredrikson suussaan. Fredriksonin keskivartalon jäljellä olevat osat ovat jo pidempään roikkuneet kiinni toisissaan yhden sauman varassa. No, siinä oli hetki aikaa leikittää hassua koiraa, kun perheenpää laittoi ruokaa eikä huomannut, että apulainen laiskotteli ja leikki koiran kanssa. Vetoleikki päätttyi siihen, että Fredriksonista jäi puolet Iirolle ja puolet emännälle. Iiro säntäsi innoissaan oman riekaleensa kanssa eteiseen, riepotteli eli tappoi riekaletta railakkaasti ja paukautti päänsä rappujen kaiteeseen. Auts!

Onneksi ei mennyt hampaita poikki. Verta näytti tulevan ikenistä. Mahtoi Iiro miettiä, että olipa Fredriksonilla kova vasuri... Noin niin kuin päättömäksi kaniksi.

 

Posted with Blogsy

Terveystiedote

Lenni voi jo hyvin. Viikko on mennyt siitä, kun Lenni-poloinen kiikutettiin yöllä eläinlääkäriin hurjan suolistotulehduksen vuoksi. Antibiootteja täytyy vielä syödä muutaman päivän ajan ja ruokavalio on vielä toipilaalla tarkasti mietitty, mutta muuten Ukkeli Pukkeli on jo normaali. Ihan pitää pukittaa kun ollaan lähdössä ulos. Se on hyvä merkki se. Lenni on terve, jos se alkaa riekkua ulos lähdettäessä. Muuten se on itse rauhallisuus. Iiro taas - niin no, tietäähän sen. Iiro ei ole sekuntiakaan paikallaan vaan yrittää syödä nenän, jos kumartuu laittamaan kengännauhoja kiinni, juoksee ympyrää eteisessä ja estää tehokkaasti kaikkia muita pääsemästä ulos.


Viikonloppuna koirulit pääsivät taas laivakoiriksi. Perheenpää vei emännän ja koirat ulos syömään. Stressaaja keitteli perunoita veneessä, perheenpää grillasi saaressa ja nälkäiset ruikutti rannalla. Juuri kun ruoka valmistui, alkoi sataa. Ukkosrintama oli hiipinyt lähelle huomaamatta. No, ei onneksi ollut kovin pitkä eikä raju kuuro.

 

 

 

 

Illalla tultiin mökkirantaan auringonlaskun aikaan. Sauna lämpiämään heti ja emäntä koirien kanssa iltalenkille sillä välin.


Olipa tunnelmallista saunoa pimeässä ja lämpimässä illassa. Uimaan mentäessä ainoa valonlähde oli täysikuun himmeä valo. Vesi oli mustaa ja kylmää, maisema ympärillä mustaa ja äänetöntä. Uskomattoman hieno hetki. Saunan kiukaan alla kotoinen tulen rätinä ja loimotus. Kuumat löylyt ja taas ulos pimeyteen uimaan. Oi, onnea! Todellista vastapainoa arjen kiireelle.

Posted with Blogsy

Lenni-parka sairastaa

Häntää hellikäämme!

Ei kun tietenkin koko pientä koiraa. Raju suolistotulehdus koetteli viime yönä Lenniäistä. Kaikki alkoi aivan vaarattoman näköisesti. Ensin tuli ripaskat aamulenkillä. Aamuruoka jätettiin väliin, että vatsa saa vähän huilata. Iltapäivällä Lenni sai vatsatautisille koiruuksille suunniteltua dieettimuonaa pienen annoksen sekä vähän keitettyä riisiä veden kera. Yleensä koirien vatsa on noilla konsteilla rauhoittunut. Lenni kävi ruoan jälkeen tyytyväisenä nukkumaan ja muu konkkaronkka siivoamaan. Paitsi tietysti futari, joka haistaa kotityöt kilometrien päähän ja ulkoisti itsensä sopivasti.

Kesken lattioiden pesun kuului hätääntynyt perheenpään huuto, että Lenni oksentaa. No, siivotaan pois, totesi stressaaja. Ei ole ensimmäinen kerta. Oksennuksessa näkyi heinää, joten oksentaminen ei herättänyt minkäänlaista hätää vielä siinä vaiheessa. Lenni syö heinää aina kun silmä välttää, mokomakin hevonen, ja oksentaa sen sitten vähän ajan päästä ulos.
Joten pestiin lattia ja päätettiin, että Lenni pitää paastoa loppuillan.

Sitten tuli taas oksennus. Hetken kuluttua taas. Ja taas. Lattiaa pestiin urakalla. Iltalenkillä Lenni ruikuloi taas ja oli väsyneen oloinen. Kotiin teki pienen koiran mieli heti uimarannan kohdilla, vaikka kävelty oli vasta 200 metriä.

Kotona Lenni meni sohvan alle. Oksensi. Juuri kun edellinen läjä oli saatu siivottua, alkoi  uusi yökkäyskohtaus. Tahti tuntui vain tiivistyvän! Miten voi niin pieni koira oksentaa niin paljon? Illan vaihtuessa yöksi alkoi tulla epäilys, että tämä pöpö ei taida antaa periksi ollenkaan. Välillä soitettiin päivystävälle eläinlääkärille ja pyydettiin ohjeita. Lopulta Lenni otti pienen kulauksen vettä ja stressaaja huokasi mielessään helpotuksesta. Jos koira juo, niin kuivumisen vaaraa ei pitäisi olla.

Käytiin nukkumaan ja Lenni tuli hiljaa olohuoneen sohvan alta makkariin ja ryömi saman tien sängyn alle. Yökkäys. Iso! Kaikki vesi tuli ulos. Lenni oli selvästi kipeä, sillä se vaihtoi asentoaan vähän väliä. Yhden aikaan yöllä Stressaaja kantoi Lennin ulos ja kaikki, mitä pienen koiran sisällä oli ollut, lensi kaarella ulos. Lenni oli jo niin voipunut, ettei jaksanut enää kävellä.

Ei auttanut muu kuin herättää perheenpää autokuskiksi ja niin sitten lähdettiin päivystävän eläinlääkärin vastaanotolle. Onneksi se oli samassa kaupungissa eikä 50 kilometrin päässä lehmänhoitokeikalla.
Pieni ja pehmoinen mytty sylissä. Lenni oli jo niin heikossa kunnossa,  että se vain makasi velttona sylissä. Kuin pieni riepu. Eikä siitä ollut vastaanpanijaksi, kun eläinlääkäri asensi tipan.

Lenni oli tiputuksessa pari tuntia, kello 02 - 04. Stressaaja nuokkui hoitohuoneessa pää pöytää vasten. Perheenpää oli pirteämpi ja selasi kännykällä nettiä.

Röntgenkuvissa ei näkynyt mitään hälyttävää. Verikoe oli muuten ok, mutta tulehdusarvot olivat hieman koholla. Ei mitään dramaattista kuitenkaan. Diagnoosi: akuutti suolistotulehdus.

Lenni sai pahoinvointilääkettä ja kipulääkettä. Nesteytys toimi ja neljän aikaan aamuyöllä Lennin olo jo koheni. Ainakin se rauhoittui nukkumaan ja niin eläinlääkäri lähetti koko porukan kotiin nukkumaan.
Ja kyllä nukuttikin!

Tämä päivä on hoidettu Lenniäistä lääkkeillä ja pikkuisilla ruoka-annoksilla.  Lennin olo on selvästi parempi ja se on jo käynyt ulkonakin. Kanyyli saadaan ottaa kohta pois, sillä nyt näyttää siltä, ettei lisänesteytykselle ole enää tarvetta.
Pitäkää peukkua, että Lenni paranee pian.

Posted with Blogsy

Lenni synttärisankari

 

Mahtikoira, kuningas Lenni täytti eilen upeat 11 vuotta. Juhlia vietettiin perhepiirissä.

 

Posted with Blogsy

Juu, juu, juuri niin - aivan!

Stressaaja on sanaton. Ei suinkaan hiljaa, ehei! Sitä vahinkoa ei kyllä tapahdu. Sanaton tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että sisältö puuttuu, mutta ääni kyllä kuuluu. Hermostunutta hihitystä, puhinaa, huokailua ja jälleen hihitystä.

Puhuu vähän mutta asiaa, saatetaan todeta jostain henkilöstä. Stressaaja on ominut sanonnan ja tehnyt siitä oman versionsa: puhuu vähän asiaa. Tuskin yhtään. Mistään.

Stressi iski jälleen ihan täpöllä. Ensin puhelun muodossa ja sitten sähköpostin.

Puhelu alkoi suunnilleen näin: "Täällä on sejase, hei! Soittelin sinulle sellaisella asialla, että löysin sinun Stressaajan koirablogin. Suunnittelen syksyksi radioon ohjelmasarjaa hyvinvoinnista. Yhtenä aiheena voisi olla stressi. Haluaisitko tulla juttelemaan ohjelmaan stressistä? Miltäs tämä kuulostaa?"

Ai miltäkö? Minäkö? Hih!

Päässä vilisti miljoona ajatusta kuin hedelmäpelin kuviota. Sitten ne myös pysähtyivät yksitellen, töksähtäen. Radioon? Minä? En minä osaa mitään puhua! Minä vaan kirjoitan. Voisinko vastata kysymyksiin kirjoittamalla? No hei, se on radio!

Mitä minun pitäisi puhua? Stressistä? No joo, siinä minä olen tooosi hyvä. Oikea asiantuntija. Öhöm.
Mistä tahansa voi stressata. Mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Siinä mielessä se on hyvä harrastus, että se kulkee kätevästi mukana kaikkialle. Lomalla, matkoilla, mustikkametsässä, missä vaan. Aina voi murehtia tai märehtiä menneitä, tuskailla tulevia, useimmiten olemattomia tai tahattomia, toisinaan tekaistuja, joskus jopa keksittyjä tai ihan mitä vaan. Jos siis tahtoo.

Itse asiassa stressaaja on saattanut keksiä ensimmäisenä maailmassa stressityynyn. Tyyny on ilmeisesti sitonut itseensä vuosien varrella melkoisen huolimäärän. Sen sisältämä stressi ja ahdistus alkoi salakavalasti vapautua ilmaan heti kaupunkiasuntoon saavuttaessa. Rentouttava mökkielämä hyvin nukuttuine öineen jäi siis taakse samalla kun veneen peräaallot. Ensimmäinen kaupunkiyö meni ensin painiksi pussilakanan kanssa, sillä se yritti boamaisella tavalla kietoutua nukkujan ympärille ja kuristaa viattoman uhrinsa. Ja sitten se tyyny alkoi syöttää nukkujan alitajuntaan levottomia unikuvia, työasioita ja jopa pikkupainajaisia. Hyi olkoon! Tahtoo uuden tyynyn.

Haastattelussa taitaa olla parasta lainata Semmareiden Ruohonjuuritasolla-kappaletta. Vastaus kaikkiin kysymyksiin on juu, juu, juuri niin, aivan. Ettei tarvitse jälkikäteen murehtia suusta ulos loikkinutta kokonaista sammakkoyhdyskuntaa. Vai laumaa? Kumpi se on? Äh!
Kesäpäiviä ja huolettomia veneretkiä jäävät kaipaamaan me veneilijät.

Posted with Blogsy

Pieni sieni

Piipposen harrastukset lisääntyivät tänään yhdellä. Emäntä oli eräs iltayö pongannut netissä Sienikoirakurssin ja laittoi sinne innoissaan ilmoittautumisen menemään saman tien. Mielessä siintelivät muhkeat kanttarellikuormat, joita perheenpää siirtelisi kottikärryillä autoon ja myyntiin sekä samanmoiset setelipinot. Hm, olikohan ihan realistinen ajatus.

Lauantaiaamuna klo 05.00 heräsi emäntä siihen, että Lenni on nostanut etutassunsa sängyn reunalle ja tuijotti kirkkain silmin emäntää. Jaahas, nyt on kiire, totesi emäntä ja ryntäsi avaamaan ulko-oven. Lenni ampaisi kuin raketti pihalle ja kyykistyi heti. Ja niin pölähti varpusparvi pitkin pihanurmikkoa.
Sitten takaisin nukkumaan. Juuri kun löytyi hyvä asento ja tuli tunne, että tässähän saattaisi vielä vaikka nukahtaa uudelleen, oksensi Iiro eteisen matolle. Sille ainoalle matolle, joka ei ollut vielä pesulassa. Sitten alkoi saman tien oven raapiminen. Ja niin nähtiin toinenkin varpusparvi etupihalla.

Sitten ei enää nukuttanutkaan.

Klo 9 alkavalle sienikoirakurssille raahusti silmät ristissä emäntä yksinään. Koirat jäivät parantelemaan vatsaansa kotiin.

Kurssilla oli aluksi luento-osuus. Stressaaja oli nohevana (kahvin voimalla) ja raapusti kolme sivua muistiinpanoja. Luennon jälkeen paikalla olevat koirat pääsivät harjoittelemaan kanttarellin etsimistä käytännössä. Muut ohjaajat seurasivat harjoituksia vieressä.

Kurssin ensimmäisen päivän päätyttyä ohjaaja kysyi stressaajalta, että tietääkö tämä, mitä tämä tekee kotona ennen huomista. "Jep", kuului vastaus. " Luen muistiinpanot."
Mitäs sen jälkeen?, kysyi ohjaaja.
"Annan Iironkin lukea muistiinpanot".

No, kotona tehtiin kuin tehtiinkin ohjeiden mukaan. Kanttarelli lasipurkkiin ja sitä nuuskimaan. Kun lasipurkki on kädessä, kaikki onnistuu hienosti, mutta kun purkin laittaa maahan, seuraa keilausta. Purkki on nurin alta aikayksikön. Mitäs on vuodesta toiseen jankutettu koske-käskyä...!

Synttäripäivän kunniaksi stressaaja toivoi pääsevänsä mökille saunaan. Perheenpää lämmitti saunaa ja samalla oli hyvä treenata kanttarellin etsimistä. Uskomatonta mutta totta, Iiro löysi mökin nurmikolta kanttarelleja. Aika mahtavaa! Vielä täytyisi kuitenkin treenata ilmaisua. Nimittäin kun sieni löytyi, Iiro päätti kaivaa sen ylös ihan itse.

Oh no, tästä on vielä pitkä matka kanttarellikoiraksi.

Posted with Blogsy

Päiväkirjamerkintöjä, osa 2

Tiistai 5.7.
Selvästi hyvä päivä. Aamulla kuntosalilla spinning-tunnilla Futarin ja hänen kylkimyyrynsä kanssa.
Hiki irtosi ja takapuoli hellänä. Tästä kuntoilemattomuuden suosta noustaan vielä!
Päivällä juostu hoitamassa asioita, joita ei työpäivinä ehdi hoitaa. Passikuvat haettu ja passi tilattu. Jonottaa täytyi poliisilaitoksella ja keljutti, kun vanha passi oli unohtunut kotiin. Virkailija sanoi, että ajokortti ei yksin riitä, tarvitaan kaksi muutakin korttia. Ja niitähän löytyi! Lompakossa ei muuta olekaan kuin erilaisia kortteja! (Miten niin Mustin ja Mirrin kanta-asiakaskortti ei kelpaa?)
Joululahjaksi saatu lahjakortti tuli viimein käytettyä. Tosin se oli ehtinyt mennä umpeen kesäkuun lopussa, mutta vielä se kelpasi.
Ruoanlaittoa, kahvittelua.
Etätehtävistä kaksi valmistui illan aikana. Enää kolme jäljellä. Jee! Ai niin, lopputyön johdantoluku täytyy myös raapustella loman aikana.
Sadetta, sadetta... Iltalenkki tarvottiin pururadalla. Kuin uitettuja koiria, kaikki kolme.

Keskiviikkona 6.7.
Ihana hidas aamu! Heräilyä 9 aikoihin, perheenpää käytti koirat aamulenkillä ja stressaaja nautti aamukaffeet sillä aikaa. Aika luksusta!
Uusi sohva- ja sänkymyymälä tsekattu. Ei aiheuttanut toimenpiteitä.
Ruokakaupassa.
Ruoanlaittoa. Hm, taas! Yllättävän paljon menee aikaa kyökin puolella. Avustajana Iiro.
Iltapäiväkahvittelun jälkeen taas etätehtävien työstämistä. Tehtävä nro 3 valmistui. Avustajana Iiro.
Sitten rangelle! Ämpärillinen palloja huiskittu pellolle onnistuneesti tai vähemmän onnistuneesti. Treeniä tarvitaan selvästi lisää.
Iltalenkillä Lenni ja Iiro. Eikä edes kastuttu. Loistavia ohituksia tuli useampia. Olisiko niin, että remmirähjä Iiro olisi jotain oppinut?

Torstai 7.7.
Golf-opetusta aamupäivällä. Iltapäivällä kierros perheenpään kanssa. Ei vieläkään tasoituskierrosta näköpiirissä, huokaus. Täytyy kuitenkin olla iloinen muutamista tosi komeista lyönneistä! Hitsi vieköön, täältä tullaan!
Loputkin etätehtävät valmistui. Jeeeee! No jaa, vielä oikoluku ja viimeistely, mutta asiat on jo paperilla.

Perjantai 8.7. (ja lauantai siinä samalla...)
Kauppareissu ja pakkausta. Mökille suuntaa hän. Siis he. Koko konkkaronkka ja revohka: perheenpää, mummi, hujoppi ja hujopin kaveri JP sekä tietenkin ressaaja ja sessu nassikkaiset. Auto oli täpösen täynnä, koirat matkusti sylissä mutta niin vaan perille päästiin.

Saunomista ja uimista sekä syömistä. Parasta kesäpuuhaa.

Yöllä aitassa alkoi säpinä. Ampiainen oli päässyt oven raosta pujahtamaan sisälle. Molemmat koirat pelkäsivät pörinää ja piiloutuivat sängyn alle. Perheenpää alkoi metsästää ampiaista kärpäslätkällä ja huiski umpimähkään sinne tänne osuen ilmeisesti lopulta myös pörisijään. Ainakin ääni vaimeni. Jossain välissä pörisijä oli kai tuikannut piikkinsä Lennin takajalkaan, sillä lauantaina huomattiin, että oikea takajalka oli hieman turvoksissa ja kuumotti. Pistokohtaan ilmeisesti sattui yöllä aika kipeästi, sillä pitkin yötä Lenni kolisteli pitkin aittaa ja vaihtoi asentoa tiuhaan. Koko yön se reppana piileskeli nurkissa eikä tullut omalle pedilleen ennen kuin aamulla. Jalka on edelleen turvoksissa mutta ei näytä onneksi aristavan. Lohdutukseksi Lenni on saanut savulohta.

Unen puutteen aiheuttama adrenaliinipiikki sai aikaan sen, että saunakamari ja saunan kuisti on putsplank.

Posted with Blogsy

Päiväkirjamerkintöjä

"Hellepäivät ovat taaksejäänyttä elämää. Säätyyppi muuttuu!"
ilmoittivat lööpit ystävällisesti jo viime viikolla, kun stressaaja laski päiviä loman alkuun. Ja toden totta! Lauantaina 2.7. oli vielä kaunista, lämmintä, jopa helteistä. Kesämökin rantasaunan remontti valmistui juuri sopivasti viikonlopuksi. Koko pitkä kevät on odotettu pesuhuoneen remontin valmistumista, eikä juhannuskaan tuntunut juhannukselta ilman rantasaunan lempeitä löylyjä ja pulahtamista Puulan raikkaaseen veteen. (Toki muuten oli ihan juhlan tuntua ilmassa: viime hetken muutoksia, hätäilyä juhlien onnistumisesta, ruokien miettimistä ja haalimista kiireellä).


Perheenpää lämmitti saunaa huolella ja samalla ihasteltiin remppamiehen siistiä työtä. Kylläpä kelpaa aloittaa loma ja muuttaa neljäksi viikoksi mökille luonnon rauhaan.
Kaunis ja rauhallinen ilta. Koko loma vielä edessä.

Kukkuu!

Sunnuntai 4.7.


Ilmatieteenlaitoksen sivuja ladattu tässä perheessä monta kymmentä kertaa. Aina sama tulos. Vaikka välillä katsoi iPadiltä ja hetken päästä puhelimesta. Sama lohduton näky. Aamupäivä pilvistä ja iltapäivällä ukkostaa ja sataa koko loppuillan.


Päivä oli erityisen tärkeä, sillä rakkaat ystävät oli kutsuttu lomanaloittajaisiin veneelle. Mutta koska ilmatieteenlaitos varoitteli punaisin kirjaimin rajusta ukonilmasta, sai Muikkunen jäädä ankkuriin.
Kuoharit ja kaffeet ehdittiin kuitenkin mökin terassilla nauttia, ennen kuin ukkonen alkoi jyristä. Sitten oli pakko siirtyä sisälle, kun yksi ystävien koirista alkoi täristä pelosta, kun myrsky jyräsi yli niemen. Loppujen lopuksi vettä ei tullut kovinkaan paljon. Kotikaupunki pääsi jälleen lööppeihin, sillä Iltasanomista luettiin illalla, että kaupungilla oli tulvinut oikein kunnolla. Vettä oli ollut kauppojen lattioilla ja kellareissa. Futari oli kesätyöpaikassaan kantanut saaveja myymälän puolelle, kun yläkerran apteekissa lainehtinut vesi valui lamppujen raoista alakerran urheilukauppaan. Huh!

Mökillä jyrinän hiljentyessä saunan lempeät löylyt (perheenpää ei taaskaan muistanut että koivuhalot ovat hemmetin tehokkaita, yli 90 astetta on vähän kipakka lämpötila) kutsuivat taas. Ja vaikka savukala jäikin sateesta johtuen haaveeksi, niin mukava oli istua ystävien kanssa ruokapöytään ja nauttia illallista pitkän kaavan mukaan sateen ropistessa kattoon.


Illalla futari ja hujoppi esittivät kotona keittiössä paidattomina hulvattomia koreografioita ja omaperäistä ääntelyä. Luultavasti ne lauloivat, englanniksi? Ihania ovat. <3


Maanantai 4.7.


Ensimmäinen virallinen lomapäivä. Vasta kolme post it-lappua pöytään lätkäistynä. "En minä mitään työlistoja tee" on kuultu ennenkin ja nyt taas. Hm. Parantumaton tapaus. Mutta jospa näistä listoista ei tulisikaan tällä kertaa stressi! Oikeastaan on ihan älyttömän kiva ajatus päästä siivoamaan autotalli. ( Perheenpää on varmaan eri mieltä, kun joutuu itsekin hommiin.)  Eräs asiakas sanoi viime viikolla, että kun heittää pois tarpeetonta tavaraa, niin siivoaa samalla myös elämästään kaiken turhan pois. Juuri niin! Loistava ajatus ja hienosti sanottu. Nyt lähtee!


Ai niin! Päiväkirjamerkinnät sen vuoksi, että loma kuluu liian kuitenkin liian nopeasti eikä viimeisinä lomapäivinä kuitenkaan muista mitä kaikkea lomalla ehti tekemään. Että saisi jotenkin vangittua jokaisen ihanan hetken, eikä koskaan unohtaisi.

Posted with Blogsy

Mökkielämää

Mökillä on mukavaa. Yleensä.

Toisaalta, kun mökkejä on useampi, niin myös "pientä puuhastelua" riittää. Joku siivoaa, pesee saunoja ja putsaa aittoja. Tai kitkee kukkapenkkejä, kastelee kukkia tai touhuaa muuten vaan. Jos ei muuta ole, niin laittaa vaikka ruokaa. Jollain perheenjäsenellä on aina ruoka-aika.

Ylä-Savossa olevalla mökillä siivousurakka osui tänä vuonna kesäkuun alkupäiville. Ensimmäinen puulieden lämmitysyritys ns. esilämmitys, päättyi jälleen kerran Savusukelluksen alkeet-kurssiin. Savun sekaan hävisi myös isosisko. Hetken hätäännyksen jälkeen tuli älynväläys: tämän suvun naiset eivät ole hetkeäkään hiljaa, joten ei muuta kuin ääntä kohti. Räpätys kuului saunan suunnasta, joten sinne siis. Ja siellähän se sisko itsekseen höpötteli ja tökki kepillä savuavaa kiuasta.

Seuraavana päivänä oli sitten tartuttava tositoimeen. Siivouspäivä koitti onneksi kirkkaana. Kaikki kamat ulos ja hämähäkinverkkojen kimppuun. Tällä kertaa pääsi vain muutama kirkaisu, vaikka kaikki maailman hämähäkit olivat päättäneet muuttaa talven aikana sisätiloihin. Sen verran äänekästä siivous kuitenkin oli, että edellisenä iltana rannalla uiskennelleet joutsenet päättivät vaihtaa maisemaa. Äkkiseltään ei uskoisi, että stressaaja on maatalon tyttö, sillä hämähäkit ja muut ötökät ovat Iljettävien Otusten -inhokkilistan ykkösenä.

Eikä niiltä iljetyksiltä vältytty kahta viikkoa myöhemmin Mikkelin mökilläkään. Yäk, yäk, yäk. Vielä kerran yäk! Voiton vei kuitenkin tämän vuoden äklöimmän putsattavan kisassa ne neljä onnetonta pikkulintua, jotka olivat onnistuneet tunkemaan itsensä sisätiloihin (ilmeisesti ilmanvaihtoputken kautta) ja pas*oneet koko huushollin hätäpäissään. Tv oli valkoraidallinen, pöydät ja tasot täynnä osumia... Jopa anopin keksipurkki oli saanut komean kuorrutuksen!

No, juhannuksena kaikki näytti oikein hyvältä. Tuskin kukaan vieraista huomasi verholautaan jäänyttä kökköä. Toivottavasti.

Ensi juhannuksena taidetaan lähteä veneilemään. On ainakin vähemmän siivottavaa. Eikä nämä kaverit niuhota siivouksesta.

Posted with Blogsy

Kevät toi, kevät toi...

Muurarin, juu. Ja paljon muuta. Kuten ne lumen alta paljastuneet koirankakkakasat. Hitsin pimpulat sentään, että niitä on hankala väistellä. Kävipä niin, että eräs onnekas kahden käppänän omistaja keräsi kiltisti pikkupikku nakusterin pikkukakkakikkareen tien poskesta ja astui samalla jonkun toisen - ei ihan niin pieneen - läjään. Kyllä otti pattiin!

Kevät toi myös tassunpesupuuhat. Joka kerta kun käydään ulkona, on pestävä myös tassut tai kurajälkiä voi seurata koko asunnon mitalta ja vielä sohvalle asti. Kätevää; siinä samalla tulee pestyä myös kylppäri, koska eihän niitä hiekkoja voi sinnekään jättää...

Kevät toi mukanaan myös työkiireet, eikä blogia ehdi edes ajatella, saati sitten päivittää.
Västäräkit, joutsenet ja ne hitonmoista mekkalaa pitävät lokit. Onko niiden ihan pakko huutaa koko ajan?

Opiskelukiireet. Jotta elämä olisi mahdollisimman monimutkaista, hermostuttavan hektistä ja hengästyttävää, kannattaa aloittaa jokin isompi opintokokonaisuus. Mielellään vielä sellainen, jossa on lopputyö. Siinä sitä riittää taas stressattavaa!

Ehkäpä kevät tuo myös paluumuuttajan, futarin, joka on vuoden asunut vieraalla maalla kaukana. Se olisi kyllä juhlaa!

 Istun tässä niin kauan että kamu tulee kotiin.

Posted with Blogsy

Huh helpotus!

Eläinlääkärissä:

Mennään jo pois!

No, jos ei mennä niin minä istun sitten tässä.

Kuka tuolta tulee?

Se minun patti oli saanut alkunsa tukkeutuneesta talirauhasesta. Taas tuo äippä panikoi ihan turhaan.

Posted with Blogsy

Voihan patti!

Kuningas Lenni ei ole enää ihan nuori poika. Ikää herralla on jo 10 vuotta ja 5 kuukautta. Ikä ei näy päälle päin; valjaita päälle puettaessa herra pakittelee ja "vikuroi" leikkien kuin nuoret pennut. Muutenkin kun puhutaan uloslähtemisestä, Lenni alkaa säntäillä edes takaisin ja pomppii innosta.

Mutta Lennin lempinojatuoli on pysynyt viime aikoina tyhjänä. Jonkun kerran emäntä on huomannut vanhan herran tuijottavan tuoliaan kaihoisasti ja nostanut Lenniäisen omalle valtaistuimelleen. Hyppääminen korkealle tuolille ei enää onnistu. Lenni-reppana joutuu siis tyytymään mattoon ja nukkuu olohuoneessa ollessaan pöydän alla. Makuuhuoneessa koiruleilla on kisa siitä, että kumpi pääsee "patteripaikalle". Toinen koirien pedeistä on nimittäin lämpimän patterin vieressä ja siitä on tullut Lennin lempipaikka. Ehkä vanhoja luita kolottaa oikeasti.

Muitakin huolia on ilmaantunut. Lennin niskassa, vähän lavan yläpuolella on kova patti. Joulukuussa käytiin näyttämässä sitä sitä eka kertaa eläinlääkärille. Ohjeeksi tuli vain seurata pattia ja varata uusi aika lääkärille, jos patti kasvaa. Patti ei ole kasvanut, mutta tullut jotenkin kovemmaksi ja lähemmäksi ihon pintaa, joten leikkausaika on varattu maanantaiksi. Viime viikolla otetaan leikkausta varten verikokeet. Niissä näkyi muutoksia maksa-arvoissa. Ennen leikkausta on tarkoitus tutkia myös maksa. Toivotaan, että kaikki menee hyvin. Pitäkäähän peukkuja!

Posted with Blogsy

Minkäs sitä sukujuurilleen voi

Hittaasti hyvä tulloo, mutta näin hittaasti ei näytä tulevan yhtään mittään!

Kysymys on blogin päivittämisestä. Tammikuussa pää oli täynnä mukavia jutun aiheita. Pirteät pikkupakkaset (-30 astetta) nipisteli silloin varpaita, sormia ja nenänpäätä. Silloin oli tarkoitus kertoa, miten näppärää on pukea pikku koiruuksia ulkoilua varten. Kahdeksan pikkupikkupikku töppöstä täytyi ujuttaa pikkupikku tassuihin pikkupikku koirille, joiden mielestä se ei ollut ollenkaan niin mukavaa. Kahden viikon jälkeen Iiro tosin alistui kohtaloonsa ja alkoi ojentaa tassua jo valmiiksi. Lenni pakeni joka ikinen kerta yläkertaan menevien rappusten alle heti kun töppöskasa otettiin esille. Ja joka ikinen kerta se kiskottiin sieltä pois.

Pakkasten jälkeen piti kirjoittaa jäätiköistä ja siitä, että nelivedosta huolimatta kumpikin koira onnistui kaatumaan kyljelleen kun jäätiköllä jalat vaan lähti alta. Ei ollut helppoa sekään.

Nuoskalumestakin voisi kirjoittaa omat juttunsa, vuan eipä kehtoo. Kyllä se vaan niin on, että ei ole stressaaja edes hidas hämäläinen. Kyllä se on ihan vuan suamaton savolaenen. Pittää siis vielä ootella sitä oekeeta mielentilloo.

Vai olisko niin, että seura tekee kaltaisekseen?

Posted with Blogsy

Perhekuva

Stressaaja sai päähänsä haluta perhekuvan. Sellaisen perinteisen kuvan, missä on isä, äiti ja lapset siististi puettuna ja tukat vedellä kammattuna taaksepäin. Siinä seisotaan ryhdikkäästi rivissä ja tuijotetaan vakavana kameraan. Vanha kunnon perhepotretti siis.

Aika varattiin valokuvausliikkeeseen eräälle iltapäivälle klo 16. Pakkasta oli ulkona 28 astetta ja hiukset olivat painuneet pipon alla lyttyyn. Niitä piti pöyhiä. Neule oli kehittänyt yhdessä takinvuorin kanssa Olkiluodon ydinvoimalan vuosituotantoa vastaavan sähkövarauksen, joka siirtyi siinä pöyhiessä myös hiuksiin. Kampaamisen ansiosta lopulta kaikki karvat sojottivat ylös ja sivulle. Tarvittiin siis oikeasti vettä ennen kuin kameran eteen saattoi astella pönöttämään.

Toisin kuitenkin kävi. Stressaaja huomasi kohta istuvansa aivan kippurassa studion lattialla, varpaat vieressä kyykkivän juniorin takalistossa. Olikin muuten hyvä potkia murkkumonsterista hymy esiin.  Futari makasi lattialla pitkin pituuttaan ja perheenpää nojasi stressaajan olkapäähän niin raskaasti, ettei hyvästä ryhdistä ollut enää tietokaan tai se kävi jo pitkäkestoisesta voimaharjoituksesta. Iiro kurkki futarin jalkojen välistä ja Lenni seisoi kahdella jalalla etutassut mamin reidellä hakien tukea sekin. Hymyile siinä epämukavassa asennossa sitten.

Luit ihan oikein. Koirat pääsivät tietenkin mukaan perhekuvaan. Lenni oli jälleen kerran luotettava yhteistyökumppani ja asettui kuvattavaksi minne vain pyydettiin. Ennen kaikkea se malttoi istua paikoillaan kuvaamisen ajan tosi hienosti.
Iiro taas... Joo, tietäähän sen. Ei ole Iippo Piipponen luotu paikallaanolijaksi. Joten Iiro oli valokuvissa oikealla,
vasemmalla,
jalkojen välissä,
sylissä,
kaikkien takana,
kaikkien edessä (tietysti takapuoli kameraan päin),
välillä eteisessä,
välillä studion nurkassa
ja välillä kuvaajan jaloissa.
Voi elämä niitä kuvia!
Iiron ja Lennin ansiosta vältyttiin yhdeltä jäykältä perhepotretilta.

Stressaaja odottaa kauhunsekaisin tuntein koekuvia ja laskua. Periiköhän kuvaaja jotain riekaleiksi menneistä hermoista?

Selfie

Posted with Blogsy

Pakolaiskriisi ja vähän muutakin

Uuden vuoden yöstä selvittiin tänä vuonna kohtuullisen hyvin. Turvapaikanhakijoita oli jonossa kaksi; Lenni haki turvapaikkaa sängyn alta ja Iiro mamin kainalosta. Turvapaikat myönnettiin ilman sen kummempia poliisin, tulkkien tai muidenkaan ammattiauttajien apua. Turvapaikanhakijoille kelpasi talon tarjoama muona varsin hyvin eikä mielenosoituksia näkynyt keittiön suunnalla. Talon ulkopuolella oli mikälie-pakolaisvastainen selkkaus, jossa paukkeesta päätellen ammuttiin myös järeämmilläkin aseilla. Polttopulloja ei onneksi viskottu kohti pakolaisten majapaikkaa.

Sn verran elintasopakolaisten verta taitaa Lennissä ja Iirossa olla, että vanha kuljetuskalusto ei enää kelvannutkaan vaan meni vuodenvaihteessa uusiksi. Kyllä nämä pakolaiset tulevat kalliiksi! Mamin pikkuautoon oli hankala saada kahta häkkiä mahtumaan eikä niillle ollut itseasiassa mitään muuta paikkaa kuin takapenkki. Siitä syystä auto oli aina likainen, hiekkainen, kurainen ja karvainen sekä takapenkiltä löytyi puolet metsän risuista ja neulasista. Nyt se koko revohka mahtuu niin nätisti uuden ajoneuvon perään että ai jai! Se sitten on kiva ajatus, että takapenkille pääsee ihmiset ihan oikeasti istumaan. Vau!

Anna jo se namu!

Posted with Blogsy