sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Pois mukavuusalueelta

Onhan se uskottava, kun samaa asiaa tulee useammasta suunnasta. Ensin siitä puhui työpaikalla pomo. Sitten joulupäivänä Hesarin artikkelissa sivuttiin asiaa. Sen jälkeen töihin liittyvä kirja ryöpsäyttää saman asian silmille heti ensimmäisillä sivuilla. Siis minkä?

Kysymys on siitä, että ihmisen pitää mennä pois mukavuusalueeltaan, jos haluaa kokea jotain uutta. Jännitys  ja pieni pelko on hyvä asia. Elämästä tulee sillä tavalla mielekästä.
Hankalia tunteita aiheuttavia tilanteita ei kannata vältellä, koska se saa luopumaan itselle tärkeistä asioista, sanoi Hesarissa haastateltu psykiatri.

Siispä tarttumaan härkää sarvista ja oikeasti pois omalta mukavuusalueelta eli tutuilta lenkkipoluilta.

Jo vuosia sitten eräs asiakas kertoi juoksuttavansa koiriaan vapaana muutamassa paikassa eri puolella kaupunkia. Rauhallisia metsäreittejä, polkuja ja kiva maasto. Eikä muita koiria tai ihmisiä häiritsemässä.

Ajatus putkahti päähän tapaninpäivän jälkeisenä sunnuntaina, kun aurinko paistoi kauniisti ja pakkasta oli -4 astetta. Ihanteellinen keli juoksuttaa koiria vapaana metsässä. Kun vain tietäisi missä...

Kolme isoa koiraa omistanut asiakas tuli kuin tilauksesta mieleen, ja ei muuta kuin suunta kohti yhtä asiakkaan mainitsemaa paikkaa. Hiukan kävi mielessä pelon häivähdys, että eksyyköhän sitä siellä, kun ei ole koskaan siellä suunnalla käynytkään. Anova vilkaisu kohti suunnistustaitoista perheenpäätä ei tuottanut tulosta, mies vain ynähti suklaarasian ja kirjan takaa. Sieltä ei ollut seuraa saatavissa.

"Pois mukavuusalueelta, pieni jännitys on vain hyväksi. Koskaan et koe mitään uutta, jos et uskalla kokeilla... " Pieni joulutontun näköinen ukkeli istui olkapäällä ja kuiskutti korvaan kiihkeästi. "Osaat kyllä, ei ole mahdollista eksyä, jos vain katsoo tarkasti ympärilleen ja painaa polut mieleensä!" Samaan aikaan aurinko oli jo laskeutumassa mailleen, joten oli toimittava nopeasti. Nyt tai ei ollenkaan - ainakaan tänään. Oli kyllä tyhmää lähteä vieraaseen metsään, juuri ennen hämärää, mutta se ei pelaa, joka pelkää. 

Valmistautuminen tapahtui pikavauhtia, mutta kuitenkin kaikki tärkeät asiat huomioonottaen. Ensin pissalle, ettei tarvitse metsässä kyykistellä kylmässä. Sitten sopivasti vaatetta päälle reipasta kävelyretkeä varten.  Pari fleeceä ei ole ollenkaan liioittelua, kun koirat kuitenkin pysähtelevät välillä haistelemaan. Fiksu ihminen pukee mieluummin hieman liikaa kuin liian vähän. Hyvän fiiliksen pilaa paleleminen, joten sitä ei saa päästää tapahtumaan. Fleecet siis päälle, toppahousut ja toppatakki. Pipo ja rukkaset.

Sittten viimeistelyksi kaikki turvavarusteet:
Joulupukin tuoma heijastinliivi on ehdoton turvavaruste. Oli valmistauduttava siihen, että erämaasta stressaajaa etsii moottorikelkkapartio ja olisi aika noloa jäädä pelastajien alle pimeässä. (Se ei kyllä tullut mieleen, että pelastuspartiot eivät voi karauttaa korpeen kelkoilla, koska lunta ei ole milliäkään.)

Otsalamppu, jos pimeys yllättää korvessa. Näkee ainakin olevansa eksyksissä.

Koirielle heijastinhuivit kaulaan. Kts. kohta moottorikelkat. Lisäksi on mahdollista, että joku hullu ajelee metsäautoteillä autolla. Joten heijastimet heilumaan koirillekin.

Koirien makupalat. Niillä saa koirat houkuteltua takaisin omistajan luo.
Tai sitten ne voi heittää nälkäiselle susilaumalle alkupaloiksi ja pinkoa itse sillä aikaa pakoon, ennen kuin päätyy pääruoaksi.

Kännykkä mukaan, totta kai.

Perheenpäälle tarkka selvitys siitä, minne suuntaan oli menossa ja miksi. Ketä oli mukana ja miksi. Ja että piti tulla hakemaan, jos eksyjä soittaa. "Ai miksi?", ynähti perheenpää ja jatkoi suklaan syömistä.  Siinä se sitten tuli, reissun heikoin lenkki. Pelastussuunnitelma ontuu, jos pelastaja ei ymmärrä tehtäväänsä. Olkoon. Aurinko laskeutui alemmas, eikä ollut enää minuuttiakaan aikaa hukattavaksi. 

Ei muuta kuin koirat autoon, "turvavarusteet" etupenkille ja sitten menoksi.

Pienen ajomatkan jälkeen löytyi asiakkaan mainitsema paikka. Auto parkkiin ja koirat vielä hihnaan. Oli syytä ottaa tilanne haltuun ja tsekata alue, ennen kuin päästää sessut vapaaksi. Poikkeuksellisen älykästä ajattelua stressaajalta.

Polkuja oli jo lähtöpaikalla joka ilmansuuntaan. Koska ei tiennyt yhtään, minne päin kannattaisi lähteä, oli vain valittava yksi ja lähdettävä katsomaan minne se vie vai viekö se yhtään minnekään.

Ja veihän se. Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki, mutka... Helppoa kuin heinänteko! Sähkölinja tuolla. Polkujen risteys, toinen risteys ja kolmas. Koirat nauttivat, kun pääsivät vihdoin juoksemaan vapaana. Iiro pinkoi innoissaan mäet ylös, tuli luokse takaisin täyttä laukkaa ja pinkoi uudestaan saman mäen päälle odottamaan Lenniä ja emäntää. Iirolle voisi merkitä kolminkertaisen matkan treenipäiväkirjaan.

Aurinko painui taivaanrannan taakse ja piti kääntyä takaisin. Jännä juttu, menomatkalla ei ollut huomannutkaan, miten monen risteyksen ohi oli tullut. Hm...

Mutta ei hätää! Viimein mutkan takaa tuli näkyviin oma pikkuauto, joka odotti kiltisti retkeläisiä.

Stressaaja heittäytyi hikisenä ja  tyytyväisesti huokaisten etupenkille. Olipa ollut mainio retki! Voisikin vilkaista, että mitä Sport Tracker kertoo reissun pituudeksi.

Ei per...hana! Akku loppu.
Ei siis olisi voitu soittaa ketään hakemaan. Olipa onni, ettei eksyttykään.

Ja huomenna mennään taas! 

Nyt kyllä nukuttaa!



1 kommentti: