perjantai 26. joulukuuta 2014

Joulupallon historia - lyhyt oppimäärä

Joulupukki toi kuin toikin kummallekin koirapojalle lahjaksi oman "joulupallon". Kyseessä oli siis tennispallon näköinen mutta vähän pienempi pallo. Lennille kelta-punainen ja Iirolle kelta-sininen.

Koirulien lahjat jaettiin tietenkin ensin, koska perheen pienimmät eivät jaksaneet odottaa yhtään. (Iiro oli itse asiassa niin malttamaton, että kävi omin päin availemassa muidenkin lahjoja, kun niitä alkoi aatonaattona ilmestyä kuusen alle.) Pojat sai paketoida lahjat kahteen kertaan. Hyvää harjoitusta teineille, joiden tekemät paketit alkavat jo etäisesti muistuttaa lahjapaketteja. (Ennen oli ruttumyttynauhasotkuja, jotka olivat kyllä ihastuttavia nekin <3)

Kaikkia lahjoja ei oltu edes ehditty jakaa, kun joku huomasi, että Iiron palloon oli ilmestynyt ammottava musta aukko. Iiro itse syljeskeli mustia muovin kappaleita. Äkkiä pallo roskikseen ja joku, joka osaa stressata täpönä, alkoi etsiä jo päivystävän eläinlääkärin numeroa... Turhaan. Koira oli täysin kunnossa. Ainoa, joka olisi tarvinnyt elvytystä, tai oikeastaan ihmeen, oli pallo.

Lenniä ei kiinnostanut uusi pallo kuin hetken ajan ja niinpä se nostettiin kaapin päälle turvaan.

Joulupäivänä Iiro hoksasi, että toinen uusi pallo on kaapin päällä ja alkoi vimmatusti raapia kaapin ovea sekä kiipeillä kaappia vasten. Kun se oli neljä tuntia istunut vielä tuijottamassa palloa kaipaavasti, emäntä heltyi ja antoi pallon Iirolle. "Eihän se enää varmaan toista palloa hajota".

Hetken kuluttua pallon riekaleet kerättiin pois lattialta. Joulupallon historia oli lyhyt, vain viisitoista minuuttia. Valitettavasti niistä ei ehditty edes ottaa kuvaa.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulun odotusta

Ihmiset tekevät kummallisia asioita joulun lähestyessä. Joku saa siivoushepulin, jollakulla on ostosvimma, jollain toisella taas alkaa armoton rumba keittiössä leipomusten ja ruokavalmistelujen kanssa.
Ja joku höntti potee niitä kaikkia. Ei mikään yllätys perheelle, joka on jo nähnyt vuosien varrella kaikki mahdolliset kohtaukset.
Hm, toivottavasti.
Koirien jouluvalmistelut tiivistyvät oikeastaan vasta aatonaattona. Sillä hetkellä kun perheenpää kantaa joulukuusen sisälle. Se täytyy nuuskuttaa tarkasti ja hyväksyä. (Vaikka varmuuden vuoksi viime vuosina sisälle on kannettu vain aito muovinen joulukuusi.) Jalkaa ei saa nostaa vaikka mieli tekisi. Toisaalta vielä hauskempaa on se, kun kaikki koristelaatikot otetaan esille. Iiro istuu ja katselee kun laatikko kerrallaan avataan. Voi sitä pienten etujalkojen teputusta, kun niin kovasti tekisi mieli leikkiä kuusenPALLOILLA. Tontun pää on kuin PALLO, mutta siihen ei saa koskea. PALLOkynttilä haisee oudolle ja maistuu pahalle. LasiPALLOJA emäntä varjelee kuin aarretta. Joulupukilla on PALLOmaha.
Ei hyvä.
Eikö missään ole Iirolle omaa jouluPALLOA? Kestämätön tilanne pienelle koiralle.


Hm...
jos ihan vain...
...vähän maistaisin... ja...
...koettaisin...



... ei varmaan kukaan huomaa? 


perjantai 19. joulukuuta 2014

Puolensa kullakin

Tasapuolisuuden nimissä Lennikin joutuu vihdoin ja viimein heittämään kesäturkkinsa.  Paras trimmi olisi Lennin mielestä pintapuolinen sipaisu, vartissa valmista-tyyliin. Mutta kun Lennin turkki on niin järkyttävän paksu, niin perusteellisempi nyppiminen on tarpeen, jotta myös Lennin ulkopuolinen kauneus paljastuisi sisäpuolisen kauneuden lisäksi.

Lenni makaa trimmauspöydällä kuin härski silli kyljellään ja on minuutin päästä sitä mieltä, että toispuolinen  turkki olisi ihan jees. Toispuolisesti  trimmattu koira olisi kovin mielipuolinen näky, joten kylkeä on käännettävä välillä, sanoo emäntä. Yläpuolinen karva kutittaa ikävästi, alapuolinen ei niinkään, joten siihen ei ole tarvis Lennin mielestä koskea.
Eikä jalkakarvoihin. Ei edes kammalla.
Takuulla tulee taas poikkipuolista tekstiä ja kiukkuisia katseita. Kun Lenni hermostuu, siinä on trimmaajalla tuonpuoleinen jo lähellä. (Ainakin Lenni luulee niin.)

Voiko kuninkaallisia muka kohdella näin?


lauantai 13. joulukuuta 2014

Rakkautta ilmassa

Iiro on rakastunut.
Ei kuitenkaan lähistöllä viliseviin kaikenkarvaisiin tyttökoiriin, vaan perheenpään villasukkaan.
Onhan ne maailman parhaat, mummun tekemät. <3
Turha on kuitenkin väittää, että koirat ovat värisokeita. Iiron rakastama villasukka on tietenkin harmaa. Iiro tietää, että vihreät ja punaiset villasukat ovat vääränrotuisia eikä mustiakaan kannata vilkuilla. Ne saattaa olla Lennin.

Rakkauden kohdetta on tietenkin seurattava maan ääriin saakka, eli tässä tapauksessa olohuoneen sohvalta keittiöön, jääkaapilta makkariin, makkarista vessan ovelle jne. Rakkautta osoitetaan suurella hellyydellä; kuonon tökkimisellä pohkeisiin, kevyesti tassulla mätkimällä ja oi ihanuutta - kirputtamisella. Ja koska Iiro on mies, niin pitäähän sitä tietenkin koettaa könytä villasukan selkään, mistä perheenpää ei laisinkaan ilahdu. Sen sijaan villasukan oikea omistaja yrittää kiusaantuneena ravistella liian kuumana käyvän Iiron irti jalastaan, toistuvasti. Mutta Iiro on ei lakkaa yrittämästä. Luottaa siihen, että naisen (tai siis villasukan) saa väsyttämällä omakseen.

Se ei vielä ole selvinnyt, että onko Iiron rakkaus neiti Vasen vai neiti Oikea. Vai luuleekohan Iiro deittailevansa kaksosten kanssa? Aika hurmuri!



maanantai 8. joulukuuta 2014

Pimeet touhuu

Tähän aikaan vuodesta koirien kanssa touhuaminen on ihan pimeetä.
Pimeetä aamulla, pimeetä illalla. Välillä sataa vähän lunta ja maisema vaikuttaa hetkellisesti valoisammalta, mutta päivän tai parin sisällä lumi sulaa pois. Ja taas ollaan pimeässä.
Keskellä päivää on lyhyen aikaa jopa hämärää, mutta silloin nämä herrat vetävät hirsiä nojatuolissa, sohvan nurkassa, eteisen karvalankamatolla, rahilla tai vaikka sängyn alla. Onpa joskus löytynyt koiran karvaa ja tassun jälki sängystäkin, vaikka sinne näillä kahdella ei ole mitään asiaa. Mutta unta  riittää eikä sitä mikään häiritse. Ei vaikka joku tulisi käymään kesken päivän kotona. Lenni avaa toisen silmänsä ja Iiron hännänpää vilkuttaa laiskasti vasen-oikea-vasen. Siinä kaikki. Nämä pojat tuntee kellon. Illalla sitten mennään eikä meinata.
Sillai kai.



sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Yleisön pyynnöstä

Yleisön pyynnöstä paljastellaan sitten kunnolla - oooh!
- ja julkaistaan Iirosta vielä nakutuksen jälkeinen kokovartalokuva. Ooh, miten rohkeaa!
Ja vielä kolmas ooh! koska meillä on siis yleisöä!

Koiran kuvaaminen oli taas niin helppoa kuin heinänteko.
Malli oli nätisti, posetti vaan hienosti eikä ol-len-kaan yrittänyt istua joka välissä. Luonnon valoa oli tarjolla (kellarissa) juuri sopivasti, vaikka eletäänkin vuoden synkintä aikaa. Kuvaus saatiin siis vietyä läpi ihanteellisissa olosuhteissa ihan vain parin minuutin aikana. Kuvaajan hermot eivät kertaakaan menneet, mutta tiimi päätti ihan muuten vaan vaihtaa kuvaajaa kesken urakan. Pelkästään vaihtelun vuoksi roudasimme lopuksi koko kuvausrekvisiitan olohuoneeseen.
Lopputulos on taas taattua huippulaatua!