tiistai 19. elokuuta 2014

Stressaaja is back

Pitihän se arvata, että stressaajan onni kestää yhtä kauan kuin maku hedelmäpurkassa. Tasan viisi minuuttia. Nyt sitten palataan normisettiin: stressiin ja ahdistukseen, lievään paniikkiin ja paniikin aiheuttamaan pahoinvointiin. Jes! Tästä se taas lähtee! Tuttu ja turvallinen olo on tullut takaisin.

Maailman Voittajaan valmistautuminen taisi olla stressaajan toistaiseksi pitkäkestoisin stressin aihe. Nyt saatetaan saada uusi ennätys.

Nimittäin ensi keväänä vietetään juniorin ylioppilasjuhlia. Siinä sitä riittää stressattavaa yhdeksäksi kuukaudeksi! Ensimmäisenä on käsiteltävä ilmiö nimeltä ikäkriisi. Ei ole nimittäin mahdollista, että stressaajalla on sen ikäinen lapsi. Ei auta, vaikka kuinka uskottelee olleensa lapsimorsian ja menneensä naimisiin alaikäisenä presidentin luvalla. Silti yhtälö kaksikymmentäviisivuotiaasta stressaajasta ja 19-vuotiaasta pojasta on mahdoton. Voi pahus! Että tällaisenkin källin elämä on järjestänyt! Salakavala inhottava juoni, sanoo stressaaja. Kun on järkeä päässä yhtä paljon kuin kikattavalla teinitytöllä, kroppa joogan ansiosta kuin kaksikymppisellä (lue: kahdeksankymppisellä), niin kyseessä täytyy olla vain elämän järjestämä ikävä jäynä.

Mutta sitten se toinen stressin aihe. Piha. Jotta toukokuussa voidaan juhlia, täytyy piha saada juhlakuntoon. Se on niin iso urakka, että se täytyy aloittaa jo syksyllä. Kukkapenkit menee uusiksi, pensaiden alustat on kitkettävä jo syksyllä, laattojen välit on putsattava jne. jne.

Urakkaa eivä helpota yhtään saakutin myyrät! Multakasa ilmestyy yön aikana ja kun sen käy nuijimassa alas, toinen kasa ilmestyy siihen viereen. Voi per..honen! Tässä kohtaa voi kuvitella lasten piirretyistä sen kohdan missä Aku tai muu antisankari hakkaa jättikokoisella nuijalla myyrän kolosta pilkistävää päätä, vain huomatakseen, että myyrän pää pilkistää jo seuraavasta kolosta. Pam! Pam! Pam! Mäiske kuuluu stressaajan pihasta. Päivän inhokkilista on seuraavanlainen: 1. Hämähäkit, 2. Hiiret, myyrät ja muut jyrsijät 3. Peili (kts. kohta ikäkriisi)



Urbaaneista rottakoiristakaan ei ole apua.




Ai jaa, Iirolla onkin ihan omat keinot!



1 kommentti:

  1. Ikä ei ole lukuja, vaan mielentila.
    Myyränkasoille ei kannata tehdä mitään ennen kevättä, koska niitä tosiaankin tulee koko ajan uusia. Voit tietenkin tehdä elämän niille ikäväksi laittamalla kuoritun valkosipulin kynnen joka koloon ja polkemalla sitten kolon umpeen. Nämä ovat melko varmasti kontiaisen tekosia, ne muuttavat pois, kun syötävä (madot yms maassa asustavat ötökät) loppuu. Soita, jos haluat neuvoja. En ehkä ole vielä kaikkea ammattitietoa unohtanut. Eija H.

    VastaaPoista