perjantai 26. joulukuuta 2014

Joulupallon historia - lyhyt oppimäärä

Joulupukki toi kuin toikin kummallekin koirapojalle lahjaksi oman "joulupallon". Kyseessä oli siis tennispallon näköinen mutta vähän pienempi pallo. Lennille kelta-punainen ja Iirolle kelta-sininen.

Koirulien lahjat jaettiin tietenkin ensin, koska perheen pienimmät eivät jaksaneet odottaa yhtään. (Iiro oli itse asiassa niin malttamaton, että kävi omin päin availemassa muidenkin lahjoja, kun niitä alkoi aatonaattona ilmestyä kuusen alle.) Pojat sai paketoida lahjat kahteen kertaan. Hyvää harjoitusta teineille, joiden tekemät paketit alkavat jo etäisesti muistuttaa lahjapaketteja. (Ennen oli ruttumyttynauhasotkuja, jotka olivat kyllä ihastuttavia nekin <3)

Kaikkia lahjoja ei oltu edes ehditty jakaa, kun joku huomasi, että Iiron palloon oli ilmestynyt ammottava musta aukko. Iiro itse syljeskeli mustia muovin kappaleita. Äkkiä pallo roskikseen ja joku, joka osaa stressata täpönä, alkoi etsiä jo päivystävän eläinlääkärin numeroa... Turhaan. Koira oli täysin kunnossa. Ainoa, joka olisi tarvinnyt elvytystä, tai oikeastaan ihmeen, oli pallo.

Lenniä ei kiinnostanut uusi pallo kuin hetken ajan ja niinpä se nostettiin kaapin päälle turvaan.

Joulupäivänä Iiro hoksasi, että toinen uusi pallo on kaapin päällä ja alkoi vimmatusti raapia kaapin ovea sekä kiipeillä kaappia vasten. Kun se oli neljä tuntia istunut vielä tuijottamassa palloa kaipaavasti, emäntä heltyi ja antoi pallon Iirolle. "Eihän se enää varmaan toista palloa hajota".

Hetken kuluttua pallon riekaleet kerättiin pois lattialta. Joulupallon historia oli lyhyt, vain viisitoista minuuttia. Valitettavasti niistä ei ehditty edes ottaa kuvaa.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulun odotusta

Ihmiset tekevät kummallisia asioita joulun lähestyessä. Joku saa siivoushepulin, jollakulla on ostosvimma, jollain toisella taas alkaa armoton rumba keittiössä leipomusten ja ruokavalmistelujen kanssa.
Ja joku höntti potee niitä kaikkia. Ei mikään yllätys perheelle, joka on jo nähnyt vuosien varrella kaikki mahdolliset kohtaukset.
Hm, toivottavasti.
Koirien jouluvalmistelut tiivistyvät oikeastaan vasta aatonaattona. Sillä hetkellä kun perheenpää kantaa joulukuusen sisälle. Se täytyy nuuskuttaa tarkasti ja hyväksyä. (Vaikka varmuuden vuoksi viime vuosina sisälle on kannettu vain aito muovinen joulukuusi.) Jalkaa ei saa nostaa vaikka mieli tekisi. Toisaalta vielä hauskempaa on se, kun kaikki koristelaatikot otetaan esille. Iiro istuu ja katselee kun laatikko kerrallaan avataan. Voi sitä pienten etujalkojen teputusta, kun niin kovasti tekisi mieli leikkiä kuusenPALLOILLA. Tontun pää on kuin PALLO, mutta siihen ei saa koskea. PALLOkynttilä haisee oudolle ja maistuu pahalle. LasiPALLOJA emäntä varjelee kuin aarretta. Joulupukilla on PALLOmaha.
Ei hyvä.
Eikö missään ole Iirolle omaa jouluPALLOA? Kestämätön tilanne pienelle koiralle.


Hm...
jos ihan vain...
...vähän maistaisin... ja...
...koettaisin...



... ei varmaan kukaan huomaa? 


perjantai 19. joulukuuta 2014

Puolensa kullakin

Tasapuolisuuden nimissä Lennikin joutuu vihdoin ja viimein heittämään kesäturkkinsa.  Paras trimmi olisi Lennin mielestä pintapuolinen sipaisu, vartissa valmista-tyyliin. Mutta kun Lennin turkki on niin järkyttävän paksu, niin perusteellisempi nyppiminen on tarpeen, jotta myös Lennin ulkopuolinen kauneus paljastuisi sisäpuolisen kauneuden lisäksi.

Lenni makaa trimmauspöydällä kuin härski silli kyljellään ja on minuutin päästä sitä mieltä, että toispuolinen  turkki olisi ihan jees. Toispuolisesti  trimmattu koira olisi kovin mielipuolinen näky, joten kylkeä on käännettävä välillä, sanoo emäntä. Yläpuolinen karva kutittaa ikävästi, alapuolinen ei niinkään, joten siihen ei ole tarvis Lennin mielestä koskea.
Eikä jalkakarvoihin. Ei edes kammalla.
Takuulla tulee taas poikkipuolista tekstiä ja kiukkuisia katseita. Kun Lenni hermostuu, siinä on trimmaajalla tuonpuoleinen jo lähellä. (Ainakin Lenni luulee niin.)

Voiko kuninkaallisia muka kohdella näin?


lauantai 13. joulukuuta 2014

Rakkautta ilmassa

Iiro on rakastunut.
Ei kuitenkaan lähistöllä viliseviin kaikenkarvaisiin tyttökoiriin, vaan perheenpään villasukkaan.
Onhan ne maailman parhaat, mummun tekemät. <3
Turha on kuitenkin väittää, että koirat ovat värisokeita. Iiron rakastama villasukka on tietenkin harmaa. Iiro tietää, että vihreät ja punaiset villasukat ovat vääränrotuisia eikä mustiakaan kannata vilkuilla. Ne saattaa olla Lennin.

Rakkauden kohdetta on tietenkin seurattava maan ääriin saakka, eli tässä tapauksessa olohuoneen sohvalta keittiöön, jääkaapilta makkariin, makkarista vessan ovelle jne. Rakkautta osoitetaan suurella hellyydellä; kuonon tökkimisellä pohkeisiin, kevyesti tassulla mätkimällä ja oi ihanuutta - kirputtamisella. Ja koska Iiro on mies, niin pitäähän sitä tietenkin koettaa könytä villasukan selkään, mistä perheenpää ei laisinkaan ilahdu. Sen sijaan villasukan oikea omistaja yrittää kiusaantuneena ravistella liian kuumana käyvän Iiron irti jalastaan, toistuvasti. Mutta Iiro on ei lakkaa yrittämästä. Luottaa siihen, että naisen (tai siis villasukan) saa väsyttämällä omakseen.

Se ei vielä ole selvinnyt, että onko Iiron rakkaus neiti Vasen vai neiti Oikea. Vai luuleekohan Iiro deittailevansa kaksosten kanssa? Aika hurmuri!



maanantai 8. joulukuuta 2014

Pimeet touhuu

Tähän aikaan vuodesta koirien kanssa touhuaminen on ihan pimeetä.
Pimeetä aamulla, pimeetä illalla. Välillä sataa vähän lunta ja maisema vaikuttaa hetkellisesti valoisammalta, mutta päivän tai parin sisällä lumi sulaa pois. Ja taas ollaan pimeässä.
Keskellä päivää on lyhyen aikaa jopa hämärää, mutta silloin nämä herrat vetävät hirsiä nojatuolissa, sohvan nurkassa, eteisen karvalankamatolla, rahilla tai vaikka sängyn alla. Onpa joskus löytynyt koiran karvaa ja tassun jälki sängystäkin, vaikka sinne näillä kahdella ei ole mitään asiaa. Mutta unta  riittää eikä sitä mikään häiritse. Ei vaikka joku tulisi käymään kesken päivän kotona. Lenni avaa toisen silmänsä ja Iiron hännänpää vilkuttaa laiskasti vasen-oikea-vasen. Siinä kaikki. Nämä pojat tuntee kellon. Illalla sitten mennään eikä meinata.
Sillai kai.



sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Yleisön pyynnöstä

Yleisön pyynnöstä paljastellaan sitten kunnolla - oooh!
- ja julkaistaan Iirosta vielä nakutuksen jälkeinen kokovartalokuva. Ooh, miten rohkeaa!
Ja vielä kolmas ooh! koska meillä on siis yleisöä!

Koiran kuvaaminen oli taas niin helppoa kuin heinänteko.
Malli oli nätisti, posetti vaan hienosti eikä ol-len-kaan yrittänyt istua joka välissä. Luonnon valoa oli tarjolla (kellarissa) juuri sopivasti, vaikka eletäänkin vuoden synkintä aikaa. Kuvaus saatiin siis vietyä läpi ihanteellisissa olosuhteissa ihan vain parin minuutin aikana. Kuvaajan hermot eivät kertaakaan menneet, mutta tiimi päätti ihan muuten vaan vaihtaa kuvaajaa kesken urakan. Pelkästään vaihtelun vuoksi roudasimme lopuksi koko kuvausrekvisiitan olohuoneeseen.
Lopputulos on taas taattua huippulaatua!







lauantai 29. marraskuuta 2014

Nakutus

Taas on nakutuksen aika.
Nakutus on kivaa vaikkakin aika raskasta. Nakutuksessa väsyy selkä, sormet ja jalat. Nakutus voi kestää jopa viisi tuntia (Lenni) tai sitten se sujuu kuin tanssi ja valmista tulee kahdessa-kolmessa tunnissa. (Iiro)

Nakutukseen tarvitaan talouskäsineet, Jack Stripper ja Black Jack. Hyvässä herraseurassa homma on hauskempaa. ;o)
Ja tietenkin radio.
Viiden tunnin aikana ehtii kuulla Jannan Sä et ole hullu -kappaleen niin monta kertaa, että oikeasti luulee tulevansa hulluksi. Vuosi sitten vastaavaan nakutusaikaan soi radiossa lakkaamatta Me ei olla enää me, joten useamman tunnin aivopesun jälkeen stressaaja ei enää tiennyt kuka oli. Identiteettikriisi vain syveni, kun Cheek hoki puolen tunnin välein, että "kuka muu muka".

Iiron irokeesi
Kohta ollaan nakuja snaguja.

torstai 27. marraskuuta 2014

maanantai 24. marraskuuta 2014

Karvasta asiaa

Kyllä käppänän elämä on välillä kurjaa.
Välillä pääsee missikisoihin ja välillä sitä ollaan niin karvaturilaita, ettei pääse mihinkään. Hyvä että kehtaa pissille viedä iltapimeällä, ja silloinkin katuvalojen ulottumattomiin, ettei kukaan näe. Agilitykaveritkin alkavat kuittailla ja sitä rataa.

Näyttelysesonki jää väkisinkin lyhyeksi, sillä käppänän voi viedä näyttelyyn vain silloin, kun karva on sopivan pitkää. Eli suurimman osan vuodesta karva on joko liian lyhyttä tai sitten liian pitkää.
Lyhyen turkin hoito ei ole ongelma. Kun ei ole karvaa, niin ei ole mitään kammattavaakaan. Paitsi vähän partaa ja jalkakarvoja.

Kun karva alkaa olla pitkää, niin käppänän omistajan hermoja koetellaan. Kaikki roskat ja heinät tarttuvat karvoihin. Erityisesti takiaiset on kauhistus. Ne tarttuvat väkäsillään jalkakarvoihin, partaan ja kaikkialle muuallekin. Niiden irrottaminen on hidasta, sillä useimmiten ne hajoavat ja leviävät. Iiro on ihan paras takiaismagneetti. Enkka on 7 takiaista yhdellä lenkillä. Kuka keksi rakkauden on ihan turha kysymys. Enempi kiinnostaisi tietää, että kuka keksi takiaiset. Stressaajalla olisi sille vähän asiaa.



Piilotan korvat niskaan ja leikin bichon friséetä

Kaksi pientä peikkoa istuu näin

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Tuotekehitystä

Mikä ei kuulu joukkoon?

Iiro on jo pitkään tarkkaillut perheen pyykinpesurutiineja ja löytänyt niistä paljon kehittämistä. Esimerkiksi Lennin ja Iiron petejä ei pestä viikoittain, mikä on tietenkin se räikein epäkohta. Iiro osallistuu pyykinpesuun mielellään ja on aina mukana täyttämässä pyykkikonetta. Lennikin osallistuu pyykkihommiin mielellään, mutta suunta on vain toinen. Lennin mielestä likaiset sukat kuuluu kuskata olohuoneen pöydän alle eikä pyykkikoriin. Valitettavasti sinne kulkeutuu myös alushousuja, mikä saattaa joskus aiheuttaa kiusallisia tilanteita.

Iirossa on myös insinöörin vikaa. Iiron mielestä pyykinpesuaineen pitäisi liueta veteen pikkuhiljaa reikien kautta. Tätä varten Iiro on kehittänyt erityisen pesupallon, reikäpesupallon. Pikkuriikkisistä rei'istä pikkuhiljaa vapautuva pesuaine liukenee tehokkaimmin veteen. Näin pesuaine pääsee tunkeutumaan syvälle kuitujen sekaan ja pesemään vaatteet säihkyvän puhtaiksi, tuoksuviksi ja raikkaiksi. Värit pysyvät kirkkaina ja pyykki ei ole vain puhdasta vaan suorastaan syväpuhdasta.

torstai 6. marraskuuta 2014

Havuja prkle!

Lennin vauhti oli alkuviikosta hieman hukassa. Se lähti kyllä lenkille ihan mielellään ja oli ensimmäisenä menossa eteiseen hakemaan valjaita.
Tai niin no, oikeastaan toisena. Yli-innokas Iiro syöksyy kuin ohjus alakertaan kun kuulee sanan ulos. Päätä pahkaa se poika vetää raput alas ja eteiseen. Ei niin väliä jarrutuksella, joten jossain vaiheessa kurveissa kolisee. Iiro on melko suurpiirteinen.

Ulkona Lenni touhusi omia koiramaisia juttujaan, haisteli, merkkaili ja nuoleskeli tyttöpissoja. (Ihanaa... yh-hyh)

Lenkillä se kuitenkin köpötteli vähän vaisuna. Ihan tuli mieleen, että alkaako ikä jo painaa...
Eikä mitä! Totuus selvisi trimmipöydällä. Etutassun polkuanturoiden väliin oli päässyt muodostumaan inhottava möykky. Havunneulanen, hiekkaa ja mutaa.  Ei ihme, että Lenniä ei huvittanut juosta.














Ja taas mennään!

Iiro on kenguru

lauantai 1. marraskuuta 2014

Katso mua silmiin
















Lenni Lenttunen ja Iiro Iipponen kävivät tällä viikolla silmälääkärissä. Molemmilla on terveet silmät.
Ja on ne niin kauniitkin. < 3
Pakko todeta, että tällä kertaa kauneus on katsottavan silmissä.

Aluksi pojat kyllä järkyttyivät pahasti, sillä ne passitettiin muitta mutkitta kissahuoneeseen. Kissa!
Ei juma, miten noloa, tuumivat pojat.
Lenni tointui nopeammin ja kävi makaamaan. Iiro ei moista nöyryytystä sietänyt ja alkoi heti miettiä pakosuunnitelmaa. Hetken mietittyään se työnsi kuonolla oven auki ja yritti tähystää pakoreittiä. Samaan aikaan tuli eläinklinikan täti hakemaan poikia tutkimukseen, joten suunnitelman toteuttamiseen asti se ei kuitenkaan ehtinyt.






torstai 23. lokakuuta 2014

Tuliaisia ostamassa

Reissu kuin reissu, koirille on ostettava tuliaisia.
Huokaus.
Se ei aina ole ihan helppoa. Kysykää vaikka perheeltä.

Perhe joutui jälleen kerran käymään ainakin neljässä eri eläinkaupassa koirien tuliaisia etsimässä.

Koirille ei voi ostaa herkkuja, jotka on
A) ihan törkeän kalliita. Eka kauppa.
B) väärän merkkisiä. Tiedä mistä ne on tuotu. Varmaan jotain salmonellaa niissä. Toinen kauppa.
C) ihan selvästi värjättyjä. Miksi ihmeessä koirille saa syöttää myrkkyjä ja väriaineita? Kolmas kauppa.

Tässä vaiheessa leppoisa lomatunnelma hieman lässähti. Kumma perhe.

D) ihan liian tavallisia. Tarvitseehan kultsipuppelit jotain erikoisempaa, kun kerran reissussa ollaan. Totta kai koiratkin arvostaa vaihtelua. Se oli viimeinen kauppa.

Kotiin päin ajeltiin sitten ilman koirien tuliaisia. Hetken aikaa emäntä päätti toimia kuin järki-ihminen ja palata kotiin kokonaan ilman tuliaisia. Siis tosiaan ihan ilman mitään! Mistä ne koirat mitään ymmärtää, tuliaisia muka - pah! Pienen hetken ajan stressaaja tunsi itsensä vahvaksi ja pelkkään kylmään järkeen luottavaksi ihmiseksi. Suorastaan tooosi tunnekylmä ihminen.

Jännä sattuma, mutta Lahden kohdilla tuli vessahätä.

Jei! Sittari pelasti päivän!

Joko saa ottaa?


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Mrs. Pavlov testaa

Nukun tässä ihan vaan koiranunta
Jokainen varmaan tietää ja muistaa Pavlovin koirat sekä ehdollistumisteorian. Vanha juttu. Kyllähän koira kuin koira kuolaa, kun sille ruokaa lupaillaan, kellon kilinällä tai ilman.

Mutta teknologia-ajan koira pomppaakin sekunnissa ylös, kun iPadin kansi naksahtaa kiinni. Testattu on. Tämä on sitä kehitystä.




No, mihin te jäitte?

tiistai 7. lokakuuta 2014

Juoksuaika

On se vaan tunnustettava, että joku on hurahtanut juoksuun. Niin täysillä, että voidaan jo hyvällä syyllä epäillä, että sillä jollakulla on juoksuaika. Mikään ei ole niin ihanaa (no on tietysti, monikin asia) kuin laittaa napit korviin ja antaa jalkojen lentää. Mikä riemukas vapauden tunne! Kun kuntokin on lenkki lenkiltä parantunut ja sen myötä myös vauhtia on tullut lisää, voi vain nautiskellen ihmetellä, että näinkö kevyttä tämä onkin. Jeee!
Kun askel on kevyt ja musiikki rytmittää, on elämä balanssissa. Rantapolku on kaunis, ruskan ja kimaltavan veden yhdistelmä. Baseballsien musiikki on iloisuudessaan loistavaa juoksumusaa eikä se joku voi olla nauramatta ääneen silkasta ilosta. Polku, rytmi ja kaunis luonto.

Koirien lenkki: puu, pensas, kivi, tolppa, puu, kivi, tolppa, ruoho. Aita.
Räyh räyh vastaantulijalle. Ja sitten taas pissille puskaan. Kivi, pensas, puu. Juupa juu.

Koirien lenkit tehdään nykyään erikseen.

Miten niin minä muka hidastelen? Viittiks muuten ottaa tuon sammaleen pois mun nenästä?



lauantai 27. syyskuuta 2014

Oi, omegat!

Kesän jälkeen kaikki on ollut retuperällä. Myös koirapoikien ruokinta. Nyt se on vaan Lennin ja Iironkin hyväksyttävä, että syksy on tullut ja naistenlehtien mukaan täytyy lopettaa se viinin lipittely ja alkaa kuntoilla. Ei muuta kuin salille, pojat!

Kauheen rankkaa tämä kuntoilu
Myös ruokailu on laitettava ruotuun. Ei enää tiriseviä grillimakkaran jämiä, voipottua, grillikyljyksen läskireunuksia ja muita turhia herkkupaloja. Nyt on palattava oikeaan lautas- eiku ruokakuppimalliin. Puolet keitettyä riisiä, osa vaaleaa lihaa kuten kalkkunaa, naudanmahaa tai kanan kivipiiraa. Lisäksi tietysti kasvikset tai sallitut hedelmät. Kasan päälle tietenkin merilevää, magnesiumia, monivitamiinitabletti silloin tällöin ja öljylisäys. Tosiaankin, omegat! Loistavan bisnesvainunsa ansiosta  stressaaja haistoi (nimenomaan) superedullisen tarjouksen Maailman Voittaja-näyttelyssä ja ostaa pamautti LITRAN öljyä. Ei kannata kysyä litrahintaa... (Sillä rahalla olisi saanut viisikymmentä pulloa tavallista rypsiöljyä. Mutta kun se ei käy! Siinä ei ole oikeita omegoita.) Niin ja pieni n. yhdeksänkiloinen pikkusessu tarvitsee tätä elämän eliksiiriä elikäs voiteluainetta ööö - teelusikallisen päivässä.
Nyt jätskit pois pakkasesta, sinne tulee poikien öljyputelit.




keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kuntoilua

Stressaaja on kokenut kauhunhetkiä.
Kuntosali Fitness 24seven. Aamun varhainen hetki, jolloin paikkaan pääsee vain avainkortilla.
Ovi.
Kapseli, jonka sisälle täytyy mennä odottamaan ovien sulkeutumista takana ja toisen avautumista edessä. Srr, liukuu ovet hiljaa kiinni takana. Alkaa ahdistaa. Kapseli on todella ahdas. Avainkortin vilahdus, ensimmäinen vihreä valo. Seuraavaksi sormenjälkitunnistus. Sormi skannerille, käsi tärisee ja sydän hakkaa. Happi tuntuu loppuvan. Entäs jos kapseli teleporttaa viattoman kuntoilijan toiseen todellisuuteen, johonkin rinnakkaismaailmaan, missä kaikki ovat kauniita ja rohkeita, tiukkaa lihasta? No jaa, sinne stressaaja tuskin pääsee.
Piip, punainen valo. Ulos.
Uusi yritys. Ja uusi yritys. Ja vielä kerran. Ja - yhteensä kuusi kertaa.

Alkulämpö tulikin sitten otettua siinä kapselissa.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Eroahdistusta

Yleensä eroahdistuksesta puhutaan koirien yhteydessä, mutta viime aikaiset (stressaajan omat) tutkimukset osoittavat, että sitä esiintyy myös ihmisillä.

Viikonloppureissullaan stressaaja lähti juoksulenkille. Yksin, koska muu perhe oli hajaantuneena eri puolella Suomea ja koirat olivat keskenään kotona. Siispä bisnesnaisella oli seuranaan kolme ässää, sykemittari, SportTracker ja Spotify. Olihan siinä seuralaista yhdelle naiselle. Silti olo oli vähän haikea, kun eivät edes karvakuonot olleet juoksuseurana.

Puoli välissä lenkkiä ja kesken soittolistojen hittibiisiä kuuluu ikään kuin takavasemmalta amerikkalaisittain äännetty, vähän kimeä "how" tai savoksi hauu! Lennin haukotusääni! Stressaaja pyörähti siinä samassa ympäri etsimään koirakamuaan. Ei se ollutkaan Lenni siellä selän takana, se oli joku kiekaisu siinä hittibiisissä. Ja hitto vieköön, stressaaja meni lankaan peräti kaksi kertaa! Olipa vaan hölmistynyt olo, kun etsii Lenniä eikä ketään näy. Saattoihan se  näyttää vähän oudolta. Selkeä eroahdistuksen oire.


keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Tittelit esiin!


Jee, jee! Meilläpä on FinnSieger! Iiro Iipottaja Iivarinen on saanut vihdoinkin tittelin. Stressaajalta kesti noin kolme vuotta ennen kuin sai hakemuksen lähetettyä Suomen Kääpiösnautserikerhoon. Tänään kunniakirja tulla pätkähti postilaatikkoon.

Välihuomautus: Titteli oli myönnetty jo SKSK:n maaliskuun kokouksessa. Mutta mitä tapahtui? Grande katastrof!!!  Posti oli mennyt hukkaamaan Iippo Piipposen kunniakirjan ja stressaaja oli autuaan tietämätön tittelistä viiden kuukauden ajan! Järkyttävää, eikö totta?

FinnSieger -titteli myönnetään siis koiralle, joka on kolme kertaa saavuttanut luokkavoiton laatuarvostelulla erinomainen. Kaikki luokkavoitot on lisäksi saatava eri tuomareilta, jotka eivät olekaan mitä tahansa koirankopeloijia, vaan rotuun erityisesti perehtyneitä, Suomen Snautseri-Pinserikeskusjärjestö ry:n hallituksen hyväksymiä tuomareita.  Tämä vähän yksinkertaistettuna.
Lisätietoa löytyy Kääpiösnautserikerhon sivulta.
http://sksk.fi/finnsieger


lauantai 30. elokuuta 2014

Mindfulnessia

Voi tättärää tätä päätä! Kun mielessä pyörii vain yksi ajatus, jatkuvasti, loputtomasti ja kenties ikuisesti, eikä se anna rauhaa, niin lienee mindfulnessin paikka. Jos stressaaja olisi mies, niin lukijat saattaisivat tehdä nopeita johtopäätöksiä. Niinpä niin, miehet ajattelevat vain sitä yhtä. ;-)
Kuulemma.

Mutta mikä saa naisen samaan tilaan? Ei siis ajattelemaan vain "sitä yhtä" vaan pääkopan, ajatukset ja samalla myös sisuskalut totaalijumiin. Siis pohtimaan ja pyörittelemään samaa (ikävää) asiaa loputtomiin. Pakkomielle, fiksaatio vai hulluus? Selvää on, ettei moisesta voi seurata mitään hyvää. Yhteen asiaan takertuminen ei johda mihinkään, sen pohtiminen aiheuttaa pelkästään päänsärkyä ja pahaa mieltä. Silloin se pitäisi älytä lopettaa. Stressaaja kannattaa ehdottomasti totaalista pääkopan tyhjentämistä. Tavoitteeksi on siis otettava mindfulnessin sijasta mind-emptiness!

Ja millähän siihen euforiseen tilaan pääsisi? Ollapa koira. Tähän pääkoppaan ei huolet mahdu.



Onneksi horoskooppi sentään lupaa parempaa. Jes! (Ja niihin voi tunnetusti luottaa.)


keskiviikko 27. elokuuta 2014

Mielenrauhaa

Nyt tulee tunnustus. Bisnesnainen on aloittanut vaivihkaa joogan. Vaivihkaa siksi, että eihän sitä kehtaa kaikille julistaa, jos homma vaikka menee puihin. Parasta on siis pitää matalaa profiilia ainakin alkuun.

Stressissä rypevään bisnesnaiseen kolahti joogakoulun kotisivujen teksti: "Joogaharjoitukseen sisältyy aina vaikuttavaa ja nykyhetkeen juurruttavaa läsnäoloharjoitusta. Eläminen tässä hetkessä, siis ainoassa mitä meillä koskaan onkaan, on elämää suuresti helpottava ja sisäistä iloa ja rauhaa lisäävä kokemus." Siinä se. Viisaus, joka kai pitäisi tatuoida jokaikisen ihmisen napaan, koska suurin osa porukasta tuijottaa juuri sitä.

Stressaajan mielestä paras asana eli asento on savasana (= kuolleen miehen asana). Perustelut: sopivan rankkaa lihastyötä.











Iirokin joogaa. Kuolleen miehen asana (vai onkohan se kuolleen koiran?) Iiron versiona:



Alas päin katsova koira eli adho mukha asana.











Kyllä Iiro on taitava joogi!